10.1.2017

PORONSARVET










Viime viikonloppuna juhlittiin pojan 9-vee synttäreitä. Sitä ennen riisuttiin joulukoristeet ja kuusi sai ulkokomennuksen. Joulusta jäi jäljelle punaiset kukat, jotka nyt alkavat pikku hiljaa tällaiselta poropeukalolta nuupahtamaan. Porosta puheenollen... Sain viime syksynä äidiltä ja isältä Lapin tuliaisina aidot porosarvet. Olinkin haaveillut niistä jonkin tovin, parisen vuotta sanoisinko. Isä valmisti sarville pidikkeen ja oikeaa paikkaa etsittiinkin hetken aikaa.  Paras paikka olisi tietty ollut takan piipun kyljessä, mutta emme halunneet pilata piipun kaunista pintaa tekemällä reikiä siihen. Niinpä sarvet pääsivät oven yläpuolelle, ruokailutilaa koristamaan. Siinäpä ne ovat ihan paraatipaikalla. 

Siivouksen yhteydessä vaihdoin muuten vähän järjestystä. Sohva ja verhoilemani Askon nojatuolit vaihtoivat paikkaa. Mitäs tykkäät?


Pin It!

7.1.2017

SISUSTUSKEVÄT 2017


Vuoden 2017 halusin aloittaa tutkimalla sisustustrendejä. Niiden pureskeleminen, kun tuottaa omituista mielihyvää. Etenkin, jos löytää jotain uutta. Ja kyllähän minä löysinkin, vaikka aika paljon mennään sisustuksessa viime vuoden linjoilla. 


Crushed Velvet - Leiskuva sametti

Sisustustrendeissä minua kiinnostavat  värit ja niiden yhdistelmät. Kokosin väriyhdistelmien pohjalta kaksi erilaista trenditaulua. Toinen tauluista on lämpimän oranssin, puuteriroosan ja viininpunaisen sekoitus,  jossa pääosaa näyttelee sametti. Toinen kollaaseista on tummien sinisten ja harmaiden sävyistä syntynyt Terrazzo Denim.        

                                                                                                                                                                                              
Kuva 1 │234567

Sametti Mikään materiaali ei varmasti jaa niin paljon mielipiteitä kuin sametti. Loimusametti ihastuttaa ja vihastuttaa meitä sisustuksessa ja muodissa vuonna 2017. Mutta myönnettävä se on. Sametti tuo huoneeseen glamourin tuntua ja parhaiten se tulee oikeuksiinsa juuri sirolinjaisten sohvien tai pyöreiden nappikoristeisten rahien verhoilumateriaalina. Vai mitä sanotte kuvan vaaleanpunaisesta sohvasta? Aika upeasti se sopisi kultakehyksisen maalauksen pariksi olohuonetta koristamaan.

Keramiikka Käsintehdyt keraamiset kupit ja maljakot ihastuttavat uniikkiudellaan. Tänä vuonna keramiikassa pinnalla on retro - punasaviset ruukut tai liukuvärjätty lasitus, joka muistuttaa minua Kermansaven kuuluisista nimimukeista. Mattapintansa ja rosoisen, viimesteilemättömän ulkonäon ansiosta, keramiikka antaa sisustukseen syvyyttä ja toimii loistavasti muun muassa lasin ja metallin vastaparina. 

Terrakotta Pitkään pinnalla ollut valkoinen sisustaminen alkaa väistymään värien tieltä. Tästä on puhuttu jo pitkään, mutta nyt on sallittua tarttua maalisutiin toden teolla ja maalata koko huone yhden seinän sijaan. Terrakotta tuo mieleen 80-luvun, mutta näyttää yllättävän tuoreelta etenkin puuteripinkin ja harmaan rinnalla. Myös lämpimien metallinsävyjen kanssa tai näyttävien viherkasvien parina, punasaven sävyt toimivat loistavasti. Uskaltaisitko maalata seinän tällä sävyllä vai sisustaisitko pieninä ripauksina kuten alla?

Kuva 1 



Terrazzo Denim -  Sinisen sävyjä


Kuva  1 234567


Mosaiikkibetoni eli terrazzo valmistetaan sementin, kiviaineksen, veden ja väriaineiden seoksesta. Pinnan täplikkyys tulee esille, kun betonin pinta hiotaan. Mosaiikkibetonista  tulee ensimmäisenä mieleen julkitilojen lattiamateriaali, mutta tänä päivänä värikäs pinta olisi upea nähdä muun muassa suihkutiloissa seinälaatan sijaan tai keittiötasojen materiaalina. Olisiko mosaiikkibetonista marmorin kruununperijäksi?

Historia Mennyt aika kiehtoo sisustajia. Puolipaneelia näkyy sisustuksessa edelleen, samoin peiliovet tekevät vahvaa paluuta modernin keittiön rinnalle. Vuosisadan vaihde inspiroi ja taidetta ja etenkin muotokuvia näkyy sisustuksessa syrjäyttäen pitkään trendinä olleet tekstijulisteet. 70-luvun retro näkyy värien puolesta ja 50-luku taas kalusteiden muotokielessä.

Sävy sävyyn sisustaminen on ollut pinnalla jo jonkin aikaa. Käytännössä sävy sävyyn sisustaminen toteutetaan valitsemalla pääväri ja sisustaen muuta huonetta saman sävyn vaaleammilla ja tummemmilla  asteilla. Voit esimerkiksi maalata seinän keskisävyllä, täydentää huonetta tummemmalla sohvalla ja somistaa sohvaa vaaleilla tyynyillä. Tyylin juju on  pysytellä valitun väripaletin sisällä ja synnyttää mahdollisimman vähän kontrastia.

Denim Drift Monet maalitehtaat ovat valinneet vuoden värisävyn ja niin teki myös brittiläinen Dulux. Denim Drift on harmaansininen sävy, joka voi hyvinkin syrjäyttää viime vuonna vahvasti pinnalla olleen vihreän. Siniharmaa sävy toimii hienosti lämpimien metallien kanssa, sekä korkin (joka on muuten yksi vuoden 2017 trendimateriaaleista) parina. Tämä sävy sai minutkin haaveilemaan makuuhuoneen uudelleenmaalauksesta.

Kuva 1

Minkä trendin sinä tuot kotiisi vuonna 2017 ja minkä jätät kaupan hyllylle?




Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...