21.5.2013

P*U*T*K*I*A

Viemäkaivojen merkkaus

Viime viikolla saimme hiekkaa talon sisä- ja ulkopuolelle. Etupihakin alkaa näyttää tosi kivalle ja isolle. Tieltä tulee matkaa meidän rapulle noin 23 metriä. Harvinaista näin kaupungissa, kun tuntuu että talot ovat usein melkein kiinni tiessä. Mielessä on ollut pihasuunnitelma ja kuinka voisimme hyödyntää tontilta räjäytettyjä isoja lohkareita. Pyöräilimme eilen lähimpään leikkipuistoon ja matkanvarrella oli 2000-luvulla valmistuneita omakotitaloja - pihat valmiina! Hienoja ratkaisuja osui silmään, kuten  kivistä rakennettuja muureja ja upeita  eritasoisia rinneistutuksia. Juuri sellaista haluaisin meidänkin pihaan. 

Alkuviikosta työmiehet ovat touhunneet viemäriputkien kanssa. Kävimme ihmettelemässä paikan päällä, kun homma oli aluillaan ja maahan oli merkattu viemärikaivojen paikkoja. Tuntui hassulta seisoa tulevassa pesuhuoneessa ja kuvitella käyvänsä siinä suihkussa. Hih. Olemme luopuneet vessan lattiakaivosta, mutta pitäneet kiinni kurasyöpöstä, vaikka se kuulemma on veemäinen rakentaa. Toivon, ettei se ole ihan turha investointi. Ainakin kevään pahimmassa rapakelissä olisin sitä tässä vuokra-asunnossa kaivannut.


Viemäriputkia paritalon molemmin puolin.








Pin It!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...