29.5.2013

M*A*A*S*E*U*T*U























Teimme lasten kanssa äkkilähdön maaseudulle. Päätettiin karistaa hiekat ja sepelit jaloistamme ja suunnata hetkeksi kotimaisemiin. Poika tokaisikin perille saavuttuamme, että nyt ollaan kotona. "Siltäkö sinusta tuntuu?" minä kyselin. "Niin." Joka sielunvaellukseen uskoo, olisi voinut tehdä tuosta monta päätelmää, mutta luulen, että sama tunne nousee itsellekin, kun pääsee pois kaupungista ja voi heittäytyä varpaisilleen pihanurmikolla. Pieni irtiotto rakentamisesta tekee parisuhteellekin hyvää. Keskustelut alkoivat olla sitä luokkaa, että terve ja heippa ja onko laskut maksettu, niin oli oikein hyvä hetki painaa kaasua ja ajella sata kilometriä toiseen suuntaan. 

Kiitos ihanista vastauksista lahjakorttiarvontaan. Niitä on ollut hykerryttävän hauska lukea. Mukavinta on ollut huomata, että pari tuntemaani pariskuntaa ovat maksimoineet voittomahdollisuutensa osallistumalla molemmat erikseen. Ihailtavaa ja kiitosta vaan teille, jotka olette kommentilla minua ilahduttaneet. Osallistumisaikaa on vielä pari päivää. 

Palaan takaisin sorvin ääreen lauantaina, jolloin luvassa kuvakollaasi tämän viikon tapahtumista; lattialämmitysputkiston asennuksesta ja lattiavalusta. Lauantaina selviää myös lahjakortin voittaja. Olkaahan kuulolla arvon lukijat!







Pin It!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...